Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Tomaatti kestää pilaantumatta kolme kertaa kauemmin kuin ennen

Ongelmana kehitysmaissa on se, että ruoka pilaantuu. Intiassa, josta on nyt puhe, arvioidaan linkin artikkelissa tuhoutuvan jopa 40% hedelmä- ja vihannessadosta, ennen kuin se on ruokapöydässä.

Tähän ruoan tuhoutumisen ongelmaan on kiinnittänyt huomiota myös mm. UNEP , tässä eräs uutinen asiasta.

(Se, että UNEP tässä on oikeassa ja eräässä toisessa asiassa on väärässä, on, no, toinen juttu)

Nyt intialaiset tutkijat ovat geenitekniikan avulla kehittäneet tomaattilajikkeen, joka kokeissa on säilynyt korjuun jälkeen kaikin puolin hyvänä ja pilaantumattomana kolme kertaa kauemmin kuin normaali tomaatti.

Menetelmä tässä on uusi, eikä perustu geenien siirtämiseen toisista lajeista, vaan joidenkin tomaatin omien geenien vaikutuksen ”sammuttamiseen”. Kun kuitenkin sukulaislajeilla on samoja geenejä, tutkijat arvioivat, että samalla idealla voitaisiin jatkossa saada aikaan myös hyvin säilyviä mangoja, papaijoita ja banaaneja.

GM-lajikkeiden yliankaran kontrollin takia vienee vielä hyvän tovin, ennen kuin tämä keksintö on tuotantovaiheessa, Intiassakaan.

Mutta kohtuullista varmaan olisi pyytää, että kun ko. tuote on Intiassa hyväksytty, EU pikavauhdilla sen myös tutkisi ja hyväksyisi, jotta se sitä kautta saataisiin äkkiä koko maailman käyttöön.

Ja jos se suinkin olisi mahdollista, vihreät järjestöt voisivat myös olla järjestämättä kampanjoita tätä siunauksellista keksintöä vastaan.

45 Days and Still Fresh - In Delhi Lab, World’s Longest-Lasting Tomatoes

Heikki Jokipii, 5. 02. 2010.

Takaisin uutislistaan

Puu

© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry